21 päivää

Aloitin viikko sitten tunnetun joogaopettajan Laura Plumb:in luotsaaman The New Year, The New You -ohjelman, joka kestää 21 päivää. Sanotaan, että uuden tavan muodostuminen kestää juurikin tämän kolme viikkoa, ja tätä pääsen nyt itsekin testaamaan käytännössä. Lauran ohjelmassa on tarkoitus murtaa piintyneitä käsityksiä itsestä, sekä saada joogasta ja meditaatiosta osa arkea. Vaikka olen itsekin joogaohjaaja, kaipaan äitiyslomavuoden jalkeen tukea ja ohjausta, jotta muistan ottaa arjessa aikaa ihan pelkästään itselleni. Meditaation ja joogan lisäksi Lauran ohjelmassa voi noudattaa Ayurvedista eli intialaisen terveydenhoitojärjestelmän mukaista ruokavaliota sekä hoitaa itseään Ayurvedisin itsehoitomenetelmin. Ohjelma myös tutustuttaa Vediseen astrologiaan. Tukea ohjelman aikana saa jäsenten omasta facebook-ryhmästä sekä viikottaisista ryhmäpuheluista. Kirjoitan tänne nettisivuilleni jokaiselta kolmelta viikolta omat oivallukseni, jotka toivottavasti voivat auttaa myös muita tiellä kohti todellista itseä (True Self).

Ensimmäisen viikon teemana oli MIELI. Tuntemukseni kurssin alussa olivat samaan aikaan hämmentäviä ja todella tervetulleita. Ryhmän jäsenet kirjoittivat todella kauniisti ja avoimesti elämästään ja omasta tämän hetkisestä olemuksestaan ryhmän facebook-sivuille. Huomasin itsekin kirjoittavani todella avoimesti ja rohkeasti ja saavani kirjoituksistani lempeää ja rohkaisevaa palautetta. Koko kurssi alkoi meditaatiolla, jossa monien vaiheiden kautta päädyimme kysymään sydänkeskukselta eli todelliselta luonnoltamme kysymyksen ”Who am I?” Laura tarkensi vielä lisäkysymyksellä ”What is my true essence?”. Minun todellinen itseni oli vähän vielä pilvien/ajatusten peitossa ja egoni alkoi pohdiskella, että olen tässä ollut kotona vauvan kanssa ja nyt hän on hoidossa ja vähän rankkaakin on ollut ja elämä on muuttumassa, ja mitä mä oikeasti haluaisin olla olisi RAKKAUS. Tajusin hetken päästä, että olen jumissa haavekuvissa ja konditionaalimuodoissa, ja kysyin uudelleen asiaa TODELLISELTA minältäni, joka on mielenliikkeiden takana. Sain vastauksen ”I am Motherhood and Love”. Tuntui hyvältä. Tämä tulisi olemaan minun mantrani, minun julistukseni maailmankaikkeudelle. En ole huono äiti, jolla on välillä vaikeuksia kestää lapsen vikinää tai olla lapsen kanssa läsnä. Sen sijaan olen täynnä rakkautta ja äidillistä olemusta. Viikon aikana pohdin paljon sitä miten me ihmiset puhumme itsellemme. Negatiivinen ”selftalk” voi olla musertavaa, kun taas neutraalit tai positiiviset Minä olen -lauseet voivat todella muuttaa minua ja maailmaa. TODELLA! Joten, minä olen rakkaus ja minä olen äitiys ja minä olen valo!

Ensimmäisellä viikolla pohdimme myös todellista olemustamme viiden peruselementin kautta. Pohdimme miten minä olen maa, vesi, tuli, ilma tai avaruus. Miten nämä elementit näkyvät minussa. Nautin todella tehtävästä ja aloin myös enemmän pohtia miten elementtejä voi vahvistaa joogatunneilla. Tämän tulet näkemään tunneillani jatkossa. Saimme myös jokaiselle viikonpäivälle Vedisen astrologian mukaisen tehtävän. Esimerkiksi Torstai on Jupiterin (Sanskritiksi Gurun) päivä, joka liittyy henkisyyteen. Torstaina tehtävänä oli lukea jotain pyhää tekstiä tai inspiroivaa runoutta.

Muuten viikko meni pienen flunssan kourissa. Meditaatioita tein ja kävin töissä, mutta omia joogaharjoituksia en viime viikolle ottanut ollenkaan. Nyt oloni on kuitenkin jo parempi ja alkaneella viikolla teemana onkin KEHO. Tällä viikolla otan omaa aikaa harjoittelulle. Saa nähdä mitä oivalluksia se tuo tullessaan. Rakkauden täyteistä viikkoa sinulle! Muistathan antaa tilaa elämässäsi Todelliselle Olemuksellesi.


One thought on “21 päivää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s