Kaikki tietävät, että tyhjästä on vaikea nyhjästä, mutta silti monet meistä yrittävät sitä jatkuvasti. Tällä viittaan siihen, että ihminen ei jaksa olla työteliäs, luova tai edes ystävällinen, jos ei ole ottanut aikaa itselleen tehdä jotain mieluisaa ja rentouttavaa. Miksi sitä silti tulee aina langettua samaan ansaan? Omaan hyvinvointiin panostaa vasta kun se on lähes myöhäistä. Nääntymykseltään ei jaksa enää edes roskia viedä pihalle, saati sitten lähteä maalauskurssille tai yinjoogaan. Mielestäni tähän itseensä panostamisen mahdottomuuteen vaikuttaa ainakin kolme asiaa: (1) syyllisyys, (2) vaikeus pyytää apua ja (3) kiittämättömyys.
Olen lapseni kanssa puistossa, mutta en pysty keskittymään hiekkakakun tekemiseen. Tuoreen yrittäjän mieltä painavat tekemättömät työt. Tiedostan, että lapseni on paljon hoidossa ja yhteisen ajan olisi hyvä olla laadukasta. Syyllisyys painaa mieltä kun en pysty nauttimaan ajasta lapseni seurassa. Syyllisyys painaa mieltä myös, koska en ole tekemässä hoitamattomia töitä. Moni yrittäjä tai yrittäjähenkinen työntekijä painii näiden asioiden kanssa päivittäin. Harvoin kykenee olemaan läsnä juuri tässä hetkessä, vaan aina murehtii menneitä sekä tulevia ja suree ”what if” skenaarioita. Ihmisellä voi olla vahva visio siitä, miten pitäisi elää, ja kun sitä ei pysty saavuttamaan, syyllisyys ja epäonnistumisen pelko kalvavat mieltä. Voiko syyllisyydestä sitten päästää irti? Psykoanalyytikko sanoisi ehkä, että syyllistymisen syyt löytyvät lapsuudesta, mutta itse olen sitä mieltä, että menneiden kaivelu ei ole välttämätöntä.
Syyllisyyteen liittyy vahvasti oma ego, minuuden kokemus. Minä joudun olemaan paljon töissä, sillä minun pitää hoitaa nämä asiat, kun muuten ne eivät hoidu. Minä pelkään, että en ole tarpeeksi hyvä äiti, sillä minä olen väsynyt ja kiukkuinen. Mitä jos lapseni ei pidä minusta? Juuri tämä vahva minä-kokemus tai oikeastaan juuri siitä irtipäästäminen on avain rauhalliseen mieleen. Sillä mitä minä olen muuta kuin osa tätä maailmankaikkeuden energiaa, tai toisin sanoen osa tätä kaikenlävistävää rakkautta. Minun lapseni on maailmankaikkeuden lapsi, yhtä lailla siis sinun lapsesi kuin minun. Tuntuuko korkealentoiselta? Maanläheisemmin asian voisi ilmaista näin: lapseni on hyvässä päivähoidossa, jossa hän nauttii ikäistensä leikkiseurasta sekä upean perhepäivähoitajan hyvästä hoivasta. Minulla on yrittäjänä yhtiökumppani, joka työskentelee yrityksemme eteen yhtä paljon kuin minäkin. Lisäksi rakastava puolisoni sekä muut osakkaamme auttavat yrityksen pyörittämisessä. Jos ”minä” koen tarvitsevani omaa aikaa, joku muu voi tehdä tarvittavat työt. Avun pyytäminen ei ole epäonnistumista, vaan luottamusta maailmankaikkeuteen ja siihen, että me olemme kaikki yhtä. Keskustelemalla ja pienillä järjestelyillä asiat hoituvat mukavasti eteenpäin.
Kolmantena itseensä panostamisen esteenä mainitsin kiittämättömyyden tai kääntäen sanottuna kiitollisuuden puutteen. Kiittämättömyys ja valittaminen vievät paljon energiaa, mutta tutkimuksetkin osoittavat, että kiitollisuus lisää onnellisuutta. Ja huom! Ei vain minun onnellisuuttani, vaan myös onnellisuutta jaetussa tietoisuudessamme. Moni hoidettava asia saa iloisemman sävyn, kun sen verhoaa kiitollisuuden viittaan. Olen kiitollinen ajasta lapseni kanssa, sillä voisi hyvin olla, ettei minulle olisi suotu tätä mahdollisuutta kasvaa yhdessä lapsen kanssa. Ei lapsen saaminen mikään itsestään selvä juttu ole. Olen kiitollinen mahdollisuudesta perustaa oma yritys. On luottamustehtävä saada ohjata hyvinvointitunteja upeille asiakkaillemme ❤ Olen kiitollinen tästä päivästä ja tästä hetkestä. Juon kupillisen pakuriteetä ja otan omaa aikaa, sillä ei se ole keneltäkään toiselta pois!
Body & Mind by Hanna 