Body & Mind by Hanna

Tämä kirjoitus oli Ananda -lehdessä 4/2015

Joogaohjaaja Hanna Kiviharju (nyk. Manninen) ja hänen puolisonsa Julius Manninen osallistuivat maaliskuussa 2015 viikon mittaiseen kansainväliseen joogafestivaaliin Rishikesissä, Intiassa.

Olin aina potenut jonkinlaista riittämättömyyttä joogaohjaajana, koska en ollut käynyt Intiassa, joogan synnyinmaassa. Kun viimein sain tilaisuuden lähteä odotetulle matkalle, oli matkakohteen valinta yllättävän haastavaa. Surffailin netissä ja kyselin Intiassa käyneiltä kollegoiltani vinkkejä. En halunnut valita vain yhtä joogakoulua tai joogasuuntausta, vaan tutustua avoimesti useampiin joogasuuntauksiin ja erilaisiin opettajiin.

Heti kun törmäsin International Yoga Festivalin sivuihin netissä, tiesin löytäneeni helmen loputtomien mahdollisuuksien merestä. Festivaali järjestetään Ganges joen varrella sijaitsevassa Parmarth Niketan ashramissa Himalaja vuoriston kupeessa. Festivaalin aikana on mahdollista harjoitella monia joogatyylejä hathasta ja astangasta kundaliiniin ja jivamuktiin. Joogaopettajia on kymmeniä ja lisäksi paikalle on kutsuttu valaistuneita mestareita johtamaan satsang-tilaisuuksia. Ymmärsin, että tämä oli upea mahdollisuus syventää käsitystäni ja kokemustani joogasta. Onneksi myös puolisoni innostui ajatuksesta.

Lentomatka Delhiin kesti vain kuutisen tuntia, joten intialainen matkustamisen vaivalloisuus alkoi vasta Delhissä. Vajaan kahden sadan kilometrin matka Delhistä Rishikeshiin kesti kaikkine käänteineen 9 tuntia. Matkalaukut ja hölmistynyt turisti-ilme houkuttelivat puoleensa kaikenlaisia onnenonkijoita. Opimme mm. että Intiaan matkustaessa on hyvä varata junaliput hyvissä ajoin etukäteen ja että ”government approved tourist office” saattaa tarkoittaa kolminkertaisia hintoja. Helpotus oli suuri, kun viimein saavuimme ylihinnoitetulla taksikyydillä Parmarth Niketan Ashramiin, jossa vastaanotto oli ystävällinen.

Asuimme festivaaliviikon kahden hengen huoneessa, joka oli yksinkertaisuudessaan oikein kotoisa. Huoneessa oli myös vessa ja suihku, mikä oli meille  ”länkkäreille” helpotus. Tunnelma festivaaleilla oli kansainvälinen. Osallistujia oli yhteensä tuhat 55 maasta. Yksi festivaalin anti olikin tutustua ihmisiin eri puolilta maailmaa. Viikon aikana tutustuimme joogaajiin mm. Intiasta, Ruotsista, Kanadasta, USA:sta ja Italiasta. Festivaaliväki oli muutenkin heterogeenistä, sillä festivaaleille osallistui sekä joogaopettajia, pitkän linjan harrastajia että ensikertalaisia. Ajattelinkin itsekseni, että siinäpä vasta oli haaste kurssien opettajille.

Festivaali järjestettiin tänä vuonna kuudettatoista kertaa ja se kasvaa edelleen vuosi vuodelta. Valtavaan osallistujamäärään nähden järjestelyt toimivat hienosti. Ruoka tarjoiltiin siihen erikseen rakennetussa teltassa, joogatunteja ja luentoja varten oli peräti kuusi isoa tilaa, infopisteiltä sai apua mm. matkajärjestelyihin. Myös vettä, pyyhkeitä ja vessapaperia sai lisää tarvittaessa. Vaatteetkin olisi saanut pesettää pesupalvelussa. Mattoja joogasaleissa ei ollut, joten oli hyvä, että olimme ottaneet omat matot mukaan.

Päiväaikataulumme kulki yleensä samaa rataa: klo 6.30 joogaharjoitus, klo 7.30 aamupala, klo 8.30 joogaharjoitus, klo 11.00 Satsang, klo 13.00 Lounas, klo 14.00 Luento/Satsang, klo 15.30 Joogaharjoitus, klo 17.00 Tee, 18.00 Ganga Aarti eli pyhä lamppuseremonia Ganges joen rannalla ja klo 19.00 Illallinen. Illallisen jälkeenkin oli vielä tarjolla järjestettyä ohjelmaa, esimerkiksi tanssi- tai lauluesityksiä. Festivaaliviikkoon osui myös ihana intialainen juhlapäivä Holi, jossa juhlistetaan kevään alkamista tanssimalla ja hieromalla kirkkaita värejä toisten naamaan.

Lähdin Intiaan hakemaan kokemusta aidosta joogasta. Halusin oppia joogaa arvostetuilta ja tunnustetuilta opettajilta. Pääsimmekin opiskelemaan iyengarjoogaa erittäin tarkan ja samalla hauskan HS Arunin johdolla, nostattamaan kundaliinienergiaa intensiivisen ja valloittavan Gurmukh Kaur Khalsan kanssa ja nauttimaan Jivamukti joogasta Jules Febren taitavassa opastuksessa. Vaikka isoissa ryhmissä ei saanut henkilökohtaista opetusta tai avustusta, koen silti oppineeni viikon aikana paljon sekä asanoista, mantroista että ayurvedasta. Opin myös että jooga on monisyinen ja alati muuttuva tapa harjoitella ja elää. Eri opettajat korostivat opetuksessaan eri asioita ja siksi en löytänytkään oikeaa enkä väärää tapaa tehdä joogaa, löysin vain erilaisia tapoja. Ymmärsin myös, että suomalainen jooga on ihan aitoa joogaa.

Itselleni kiinnostavimmat ja rakkaimmat opettajat festivaaleilla olivat Laura Plumb Kaliforniasta ja Anandra George Hawaiilta. Laura nivoi yhteen kauniiksi tarinaksi asanoita, hindulaisia jumalkertomuksia sekä mantroja.  Mantrajoogi Anandra taas teki vaikutuksen musiikillaan sekä intohimollaan ja omistautumisellaan mantrojen opiskeluun ja opettamiseen. Myös Satsang tilaisuudet koskettivat syvältä. Oli hienoa päästä kuulemaan mm. Parmarth Niketan Ashramin johtajan HH Pujya Swami Chidanand Saraswatijin, HH Pujya Shri Moojin sekä HH Pujya Radhanath Swamijin opetuksia  joogisesta elämästä, tiestä kohti valaistumista.

Vielä kuukausi matkan päättymisen jälkeen pystyin tuntemaan, että jotain sisälläni oli liikahtanut oikeaan ja hyvältä tuntuvaan suuntaan. Jooga elämäntapana tuntuu Intian matkan jälkeen entistä paremmalta valinnalta. Festivaalille on päästävä joskus uudelleen, jos ei tässä niin seuraavassa elämässä